Pyykkipäivä

Kyllä pyykkääminen on kätevää kun käytössä on kaksi teollisuusmyllyä ja kuivauskaappi, ja -rumpu. Paitsi ettei ole kätevää, kun meidän perheessä aina odotetetaan, että viimeinenkin sukkapari on käytössä. Sitten pestään ja itketään ja lopussa kiitos seisoo. Ja kissa makaa...
Rummusta lämpimänä kotiin kannetut sukat saavat asukkinsa alta aika yksikön. Eilen kissa ei jaksanut edes sänkyyn kömpiä, kun sukkakasa lämmittä paksua mahaa ihanasti. Koko perhe osallistuu kodinhoitoon!

Elokuvan hurmos

Tiistai on leffapäivä. Cinemateket, eli paikallinen arkisto näyttää hyvyyksiä, usein kovasti rispaantuneita kopioita espanjankielisillä teksteillä, mutta viis siitä. Elokuvissa on tunnelmaa. Kuten tänään Douglas Sirkin melodraamassa, jossa kuoltiin traagisesti ja oltiin rikkaita ja onnettomia. Minä tunnen elementit. Traagiset kuolemat ja onnettoman olon. Rikkautta en. Toistaiseksi, enkä näillä näkymin. Olen irtisanoutunut töistä. Kaikkien reaktio on, että oho oletpas rohkea, uskallat sanoa irti vakityön. Pakkohan se on kun se työ - turvallisesta kuukausitulosta huolimatta - tekee minusta pohjattoman onnettoman. Rikkaus ja onnettomuus muuttuu siis köyhyydeksi ja onnellisuudeksi? Ehkä, ehkä ei. Mutta hyppy tuntemattomaan on edessä. Mitähän se tuo tullessaan? Eipä käy aika pitkäksi, ja jos käy, voin mennä leffaan.

Hot Shot

Ei sillä, ettäkö sellaisen just nyt ottaisin, mutta olen löytänyt uudelleen ysikytluvun ihanuuden, Hot Shotin. Emme tosin perheen kesken valmista sitä ensinkään mistään Italialaisten munkkien liemistä, laihoja ovat. Teemme sen Likööri 43:sta, eli cuarenta y tresistä, kuten siippani suureksi kiusaksi muistan sen aina nimetä.

Se maistuu hyvältä ja on kaunis katsella (eikun toisinpäin). Sitäpaitsi vieraskaarti ilahtuu panostuksesta!

Pakkohan sen on olla suomalainen

Voi muna. Taas saa monikin kylänmies vettä myllyynsä kun Malmön ammuskelijaksi epäilty on "suomalaistaustainen". Niin, siis toinen vanhemmista on suomalainen. Ja pakkohan sen pahuuden on sieltä puolelta tulla, puukkojunkkarikansaa ja murhamiehiä koko sakki. Ei, ei Ruotsalainen moisiin ryhdy, ja suomessahan on kaikilla pyssy ja puukko... Näen jo sieluni silmin, miten saan puolustaa maatani, muistuttaa, että hemmohan on siis ruotsalainen.

Mutta eipäs mennä asioiden edelle. Uskoakseni syylliseksi voidaan todeta vasta kun todistetaakka syyllisyyden osoittaa. Juuri nyt ei ymmärtääkseni ole vielä sen kummempia fyysisiä todisteita syytettyä kohtaan kuin ampumalupa. Ja kaksi asetta. Naapurit ovat tosin sitä mieltä, että mies on umpimielinen ja käy ulkona epämääräisiin aikoihin. Sehän on selvä! Murhamieshän se, kuvaus ainakin täsmää.

Mutta mitä jos syytetty onkin syytön? Mitä jos mies onkin vain umpimielinen, muttei murhaaja? Expressen - laatulehti - on jo julkaissut kuvat, nimet ja sukulaisten osoitteet. Näillä mennään? Mihin katosi syytön kunnes syylliseksi todistetaan? Vai olenko vain katsonut liikaa C.S.I:ta? Siellähän kaikki luoditkin analysoidaan alta aikayksikön, täällä tulosten saamiseen menee useita päiviä.

Äh, se mitä yritän sanoa, on päivänselvää: yksilön oikeusturva on kadonnut verenhimoisten mediankuluttajien vaatimusten edessä. Kun USA:n Ruotsin suurlähetystön edustaja vastaili tyhjiä kysymyksiin USA:n tietojenkeräilystä Ruotsin maaperällä, kyseinen edustaja vertasi Pohjois-Amerikan käyttäytymistä naapurivalppauteen. " Naapurustossa kaikki pitävät silmällä, ettei kukaan joudu rosmon uhriksi". Naapurustossa umpimielinen yökukkuja voi helposti muuttua murhamieheksi. Kolikot ja niiden kahdet puolet.

Toivon todella, että poliisi on pidättänyt oikean miehen. Muuten ei hyvä heilu.

Sokerikakkua ilmassa

Olen jo vuosia asunut mitä erikoisimmassa tuoksumiljöössä. Asumme nimittäin kivenheiton päässä Pågenin leipomosta. Pågen on niinkuin ruotsin vastine Fazerille, tai mikä nyt sitten ois se suuri suomalainen leipomo. Kaikkia tuotteita ei leivota joka päivä, sen olen oppinut. Sokerikakkua ja muffinsseja leivotaan eri päivinä. Rakastan sokerikakkupäiviä. On absurdia pyöräillä kotiin sakeassa sokerikakun tuoksussa, absurdia ja söpöä.

Kollegani A ei koe tuoksua positiivisena ilmiönä - juu, työpaikkani on myös naapurustossa- vaan saa puistatuksia hajusta. Hän olikin vuosia töissä Pågenin tehtaalla. Mies ei juuri leipää syö. Taitaa olla sama ilmiö kuin makkaratehtaan miehillä... tieto lisää tuskaa.

Koskapa en ole tutustunut leipomoilmapiiriin lähemmin kuin ilmassa tuoksuvana sokerikakun muodossa, nautin. Nauran usein ääneen tuntiessani tutun tuoksun. On se silti kummaa, kun tarkemmin ajattelee.

Nettihuutokaupan pahuus

Siellä on kaikki, mitä tarvitsen tai haluan. Sinne siis.

Tequila sunrise

Seitkytluku oli hienoa aikaa. Drinkit oli drinkkejä ja ne juotiin kauniista laseista. Onneksi olen kartuttanut kaappieni sisältöä toinen toistaan viehättävimmillä Wirkkala-luomuksilla.
Palkitsin itseni klassikolla nimeltä Tequila Sunrise. Lasiksi valittiin Niva. Tuli nuoruus mieleen.
No enhän toki ollut nuori seitkytluvulla. Tai olin - liian nuori Tequila Sunriselle.

Ollapa baarimikko. Semmonen kuin Tom Cruise oli Cocktailissa. Kuumaa kamaa ja taitava käsistään. Luin Hesarista artikkelin jossa kerrottiin Koskenkorva Vodkan olevan Nobel-juhlien ainoa väkevä viina. Tai siis Nobeljatkojen. Itse juhlat ovat illallisen muodossa. Artikkelissa kerrottiin baarimikkojen suunnittelemista drinkeistä illan juhlakaluille. Tuli Coctail mieleen. Sitten muistui mieleen oma tarjoilija/baarimikko -aika. Ja vaikka se olikin kivaa silloin, olen iloinen, että se on takana. Yötyö ei ole mun heiniä.

Tältä se kuulosti Hesarissa:

Tiskin ääressä häärää baarimestari Mikael Karttunen. Hän sekoittaa lasiin vodkaa, greippimehua, grenadiinia ja bittereitä. Sitten Karttunen murskaa sekaan vadelmat, ravistaa seoksen ja kaataa vaaleanpunaisen juoman lasiin.

Lopuksi Karttunen sytyttää liekin tupakansytyttimeen. Toisella kädellään hän suihkauttaa puolukkavodkaa sumuttimella liekin läpi. Vodka palaa silmänräpäyksen punertavalla liekillä.