Sokerikakkua ilmassa

Olen jo vuosia asunut mitä erikoisimmassa tuoksumiljöössä. Asumme nimittäin kivenheiton päässä Pågenin leipomosta. Pågen on niinkuin ruotsin vastine Fazerille, tai mikä nyt sitten ois se suuri suomalainen leipomo. Kaikkia tuotteita ei leivota joka päivä, sen olen oppinut. Sokerikakkua ja muffinsseja leivotaan eri päivinä. Rakastan sokerikakkupäiviä. On absurdia pyöräillä kotiin sakeassa sokerikakun tuoksussa, absurdia ja söpöä.

Kollegani A ei koe tuoksua positiivisena ilmiönä - juu, työpaikkani on myös naapurustossa- vaan saa puistatuksia hajusta. Hän olikin vuosia töissä Pågenin tehtaalla. Mies ei juuri leipää syö. Taitaa olla sama ilmiö kuin makkaratehtaan miehillä... tieto lisää tuskaa.

Koskapa en ole tutustunut leipomoilmapiiriin lähemmin kuin ilmassa tuoksuvana sokerikakun muodossa, nautin. Nauran usein ääneen tuntiessani tutun tuoksun. On se silti kummaa, kun tarkemmin ajattelee.

Nettihuutokaupan pahuus

Siellä on kaikki, mitä tarvitsen tai haluan. Sinne siis.

Tequila sunrise

Seitkytluku oli hienoa aikaa. Drinkit oli drinkkejä ja ne juotiin kauniista laseista. Onneksi olen kartuttanut kaappieni sisältöä toinen toistaan viehättävimmillä Wirkkala-luomuksilla.
Palkitsin itseni klassikolla nimeltä Tequila Sunrise. Lasiksi valittiin Niva. Tuli nuoruus mieleen.
No enhän toki ollut nuori seitkytluvulla. Tai olin - liian nuori Tequila Sunriselle.

Ollapa baarimikko. Semmonen kuin Tom Cruise oli Cocktailissa. Kuumaa kamaa ja taitava käsistään. Luin Hesarista artikkelin jossa kerrottiin Koskenkorva Vodkan olevan Nobel-juhlien ainoa väkevä viina. Tai siis Nobeljatkojen. Itse juhlat ovat illallisen muodossa. Artikkelissa kerrottiin baarimikkojen suunnittelemista drinkeistä illan juhlakaluille. Tuli Coctail mieleen. Sitten muistui mieleen oma tarjoilija/baarimikko -aika. Ja vaikka se olikin kivaa silloin, olen iloinen, että se on takana. Yötyö ei ole mun heiniä.

Tältä se kuulosti Hesarissa:

Tiskin ääressä häärää baarimestari Mikael Karttunen. Hän sekoittaa lasiin vodkaa, greippimehua, grenadiinia ja bittereitä. Sitten Karttunen murskaa sekaan vadelmat, ravistaa seoksen ja kaataa vaaleanpunaisen juoman lasiin.

Lopuksi Karttunen sytyttää liekin tupakansytyttimeen. Toisella kädellään hän suihkauttaa puolukkavodkaa sumuttimella liekin läpi. Vodka palaa silmänräpäyksen punertavalla liekillä.

Olen suomalainen (Kari Tapion äänellä)

Joskin olen eilisestä saakka ollut myös ruotsalainen.
Hurri.

Jipii kaksoiskansalaisuus! Mitä sillä tekee? Ei hirveesti mitään, mutta kaksi on enemmän kuin yksi. Ja neljän vuoden päästä saan minäkin äänestää parlamenttivaaleissa.

Tupakkimieskin on tervetullut.

Minne? No Ikeaan tietysti!
Olin lounasaikaan Ikeassa. Todella tavatonta, en ajaudu sinne usein, enkä etenkään lounasaikaan.
Kun nyt kumminkin olin kulmilla, ja asiaakin oli tavaramereen, päätin lounastaa.

En ollut yksin. Ihmekö tuo kun lihapullat maksaa 16 kruunua.
Asiakaskunnan koostumus: lapsiperheitä, nuoria pareja, vanhoja pariskuntia ja työmiehiä läheisiltä työmailta. Ja minä. Otin lihapulla-annoksen ja kahvin omenapiirakalla. Piirakan lisukkeeksi sai vaniljavaahtoa (yhden kauhallisen - otin kaksi). Koko kalaasi hoitui 31:llä kruunulla. Ja se on just se syy, miksi useimmat sinne lounasravintolaan löytävät.
Itse maksan mieluusti ruuasta enemmänkin, olen nirso. Ruuan on oltava hyvää, ja jos se maksaa siis hieman enemmän, olkoon niin.

Haluaisin nyt mieluusti kertoa kaiklle, että kolmekympin (siis kruunuissa, päivän vaihtokurssin mukaan €3,40) ateriani oli syötäväksi kelpaamaton. Ikävä kyllä näin ei kuitenkaan ollut. Lihapullat maistuivat paremmilta kuin monessa lounaspaikassa tarjoiltavat, perunamuusi oli kuin kotona tehtyä ja puolukkaa oli reilusti. Kermakastike oli sekin hyvänmakuinen. Ja omenapiiras oivan kokoinen (joskin niukasti omenainen). Kokonaisuus oli hyvä, hintalaatusuhteeltaan jopa erinomainen. Miksi tämä masentaa minua?

Kun istuin siellä siistissä Ikea-ilmapiirissä, ja katsoin ympärilleni, koin pelkoa. Dystopioiden luomaa pelkoa, jossa ihmiset syövät samaan aikaan samaa ruokaa, tyytyväisinä.

Ja mikä hurjinta, ravintolan nurkassa oli tupakointitila. Akvaario, jossa nikotiinia kaipaava voi käydä vetämässä röökinsä, luvan kanssa. Tupakkamieskin on ihminen. Ikeassa.
Minä olen juhlatupakoija, mutta melkein teki mieli kessua. Sisätiloissa, koska viimeksi? En muista.

Aloitan usein, lopetan yhtä usein

Olen aloittaja. Ajatuksissani aloitan paljonkin erilasia aktiviteettaja. Niinkuin vaikka blogin.
Lopetan vähintään yhtä usein kuin aloitan. Niinkuin vaika blogin.

Jospa neljä vuotta myöhemmin olisi enemmän asiaa. Katsotaan miten käy.