Tupakkimieskin on tervetullut.

Minne? No Ikeaan tietysti!
Olin lounasaikaan Ikeassa. Todella tavatonta, en ajaudu sinne usein, enkä etenkään lounasaikaan.
Kun nyt kumminkin olin kulmilla, ja asiaakin oli tavaramereen, päätin lounastaa.

En ollut yksin. Ihmekö tuo kun lihapullat maksaa 16 kruunua.
Asiakaskunnan koostumus: lapsiperheitä, nuoria pareja, vanhoja pariskuntia ja työmiehiä läheisiltä työmailta. Ja minä. Otin lihapulla-annoksen ja kahvin omenapiirakalla. Piirakan lisukkeeksi sai vaniljavaahtoa (yhden kauhallisen - otin kaksi). Koko kalaasi hoitui 31:llä kruunulla. Ja se on just se syy, miksi useimmat sinne lounasravintolaan löytävät.
Itse maksan mieluusti ruuasta enemmänkin, olen nirso. Ruuan on oltava hyvää, ja jos se maksaa siis hieman enemmän, olkoon niin.

Haluaisin nyt mieluusti kertoa kaiklle, että kolmekympin (siis kruunuissa, päivän vaihtokurssin mukaan €3,40) ateriani oli syötäväksi kelpaamaton. Ikävä kyllä näin ei kuitenkaan ollut. Lihapullat maistuivat paremmilta kuin monessa lounaspaikassa tarjoiltavat, perunamuusi oli kuin kotona tehtyä ja puolukkaa oli reilusti. Kermakastike oli sekin hyvänmakuinen. Ja omenapiiras oivan kokoinen (joskin niukasti omenainen). Kokonaisuus oli hyvä, hintalaatusuhteeltaan jopa erinomainen. Miksi tämä masentaa minua?

Kun istuin siellä siistissä Ikea-ilmapiirissä, ja katsoin ympärilleni, koin pelkoa. Dystopioiden luomaa pelkoa, jossa ihmiset syövät samaan aikaan samaa ruokaa, tyytyväisinä.

Ja mikä hurjinta, ravintolan nurkassa oli tupakointitila. Akvaario, jossa nikotiinia kaipaava voi käydä vetämässä röökinsä, luvan kanssa. Tupakkamieskin on ihminen. Ikeassa.
Minä olen juhlatupakoija, mutta melkein teki mieli kessua. Sisätiloissa, koska viimeksi? En muista.